Jos nyt ryhdistäytyisin kaikilta osin ja pyrkisin päivittelemään täällä blogissa oikeesti useammin. Nyt oon saanut pahimman taakan pois harteilta, joten josko tämä bloggailukin jatkuisi taas samaan tapaan kuin joskus.
Uusi banneri ja ulkoasu on tekeillä, uusia videoita tulossa sekä blogiin jotakin erikoisempaa toivottavasti jo lähiaikoina. Toivottavasti edes joku jaksaa tätä blogiani seurata, vaikka postaukset ovat käyneet todella vähiin.
Edelleen olen siis viikoittain käynyt Oulunsalossa. Viime kirjoituskerrasta on jo liian kauan, etten muista juurikaan kaikkea tässä välissä tapahtunutta. Kuitenkin vähän jälkeen viimeisimmän kirjoituksen, oli minun ja Sheilan ensimmäiset kisat. Ne eivät olisi sitten voineet huonommin mennä. Olin kai jotenkin jännittynyt tai jotain, mutta kaikki meni mönkään, syynä oli tietysti minä itse. Sheila on poni, joka ei toimi, jos ratsastaja ei toimi täysin oikein. Kappaskappas kun kuski puski kakkosesteelle, poni pysähtyi samantien. Ja toistamiseen. Videolta näette paremmin.
kaikki kuvat c. Joanna Kuosmonen
Kisojen jälkeen meillä oli tunnilla esteitä, mutta ratsunani oli Uni. Syynä oli se, että Julia, joka meni Sheilalla kisoissa myös (luokan 90-95cm), ei mennyt ihan putkeen niin halusi tulla tunnille Sheilalla. Nooh, hieman pettyneenä, kun en päässyt omia virheitäni tunnille korjaamaan, menin varustamaan Unia. Uni on tunnettu hieman hitaampana syttyjänä, mutta varmana hyppääjänä. Varustin ratsun ja lähdin maneesiin. Jo verryttelystä lähtien mikään ei tuntunut onnistuvan. Uni vaikutti hitaalta ja laiskalta, eikä mikään auttanut. En vain osaa, siinä on se syy. Tunnilla pääsimme kyllä jokaisesta esteestä yli, mutta mikään hyppy ei ollut omasta mielestäni kovin hyvä. Aina tuli pohjaan, jäi liian kauas, en ollut mukana tai jotain muuta vastaavaa. Ei vain sujunut ollenkaan. Loppuun tulimme kuitenkin 95cm pystyä, mikä sujui kaikesta huolimatta ongelmitta. Uni on varmasti mahtava, kunhan itse osaisin sillä mennä. Kuvia en ole saanut.
Seuraava tunti oli joulukatrillia ja pääsin jälleen tutun ponin selkään. Tunnilla Sheila oli reipas ja energinen, mikä ei ole uutta tuolta ponilta. Kuitenkin varsinkin loppua kohden parani paljonkin. Tunti oli älyttömän mukava ja olisitte nähneet ilmeeni laukatessani lopussa tuon lempiponini selässä leveä hymy kasvoilla. Tuossa ponissa on vaan sitä jotain. Annoin ponin seuraavalle tunnin jälkeen ja kiittelin sitä kovasti. Seuraavat kaksi tiistaita olivatkin jouluaatto ja uusivuosi, joten tunnit oli niiltä osin peruttu.
kuva ei oo tuolta tunnilta, mutta piristyksenä välissä.
Uusi vuosi, uudet kujeet, vai miten sen oli. Iloisin mielin lähdin kolmen viikon ratsastustauon jälkeen tunnille, jolla piti olla aiheena vielä esteet. Tallille saapuessani petyin kuitenkin suunnattomasti, kun listoissa luki kohdallani Roberto. Surullisena suuntasin muiden luo. Sain sitten kuulla vielä huonompia uutisia. Sheila oli kipeä. Se ei ollut suostunut nostamaan jollain tunnilla toista laukkaa tai jotain. No menin pikaisesti varustamaan Robertoa ja yritin parantaa mieltäni. Sitten suuntasin ratsuni kanssa maneesiin. Roberto oli edelleen se sama hevonen, mikä silloin joskus melkein puoli vuotta sitten. Teimme tunnilla paljon tiukkoja ja loivempia käännöksiä. Omasta mielestäni en ollut kovin tyytyväinen tuntiin, vaikka taas päästiin jokaisesta esteestä yli ilman suurempaa ongelmaa. Muut tosin sanoivat sen menneen ihan hyvin, että en osaa sanoa. Lopussa Roberto oli kuitenkin tosi hyvän tuntoinen ravatessa. Sittenratsu seuraavalle ja kotia kohti. Kyselin Kaisalta Sheilasta ja hän kertoi sen tulevan takaisin tunneille jo parin viikon jälkeen.
Seuraavalla tunnilla oli koulua ja ratsutoiveista minulla löytyi tällä kertaa Lester, Cami ja Sarna, joista kenelläkään en ole koskaan mennyt. Näistä sain sitten Camin. Pakkasta oli melko lailla, joten päätin kysyä opettajalta lupaa mennä tunnin ilman jalustimia ja se sopi Kaisalle. Sain sitten ratsastaa lämpimät reinot jalassa. Cami tuntui alkuun ihan mukavalta, eikä askeleetkaan olleet pahat. Tunnilla teimme ympyröitä, väistöjä ja siirtymisiä. Cami oli alussa paremman tuntoinen, mutta loppua kohden omat voimani alkoivat vähentyä, joten keskittyminen hieman herpaantui. Cami kuitenkin teki kaiken mitä käskin ja ihan mukava heppa se on.
Seuraavalla viikolla oli jälleen koulua. Nyt kuitenkin ratsunani oli taas tuttu ja turvallinen Sheila. Voi että olinkin onnellinen päästessäni varustamaan sitä taas tuntia varten. Se olikin Sheilan ensimmäinen tunti, joten vauhtia riitti varmasti. Hieman minulla kummitteli mielessä, jos se ei olisikaan vielä parantunut. Poni maneesiin ja selkään. Virtaa löytyi ponista jo alusta alkaen. Reippaampien laukkapätkien jälkeen poni olikin jo vähän liian innokkaana menossa. Tunnilla vielä suurimmäksi osaksi laukattiin, joten pidättelemistä ponissa oli. Ei tainnut enää olla vikaa missään. Teimme paljon ympyröitä ja lopussa olisi ollut tehtävänä laukanvaihdot melkein sarjassa, mutta yhden yrityksen jlkeen päätin jättää välistä, kun poni vain kaahasi. Työstin sitä sitten ympyrällä ja siinä se tuntui ihan hyvältä. Sitten loppuverryttelyt ja talliin. Vaikka tunti ei sujunutkaan täydellisesti, silti olin iloinen ponin ollessa taas terve. Kyselin Kaisalta, voiko Sheilalla jo hypätä ens viikolla kun hyppytunti oli luvassa ja kyllähän sillä pitäisi pystyä. Onnellisena kirjoitin toiveeksi Sheilan ja lähdin kotia kohti.
Sitten viime tiistaina tulin tallille iloisena siinä toivossa, että vihdoin pääsisin hyppäämään Sheilalla. Kisojen jälkeen kun en ole hyppäämään ponilla päässyt. Ja toive toteutui. Varustin ponin innoissani ja suuntasin maneesiin. Alkuverryttelyssä poni oli paljon parempi ja rauhallisempi kuin viime kerralla, onhan se jo päässyt hyvään rytmiin takaisin. Aloimme hyppäämään melko nopeasti ja poni tuntui taas samalta kuin ennenkin. Se ei ollut liian reipas, eikä liian hidas. Se tuntui täydelliseltä. Kun askeleet sopivat, kuski oli tarkkana kuin porkkana ja osuttiin keskelle estettä, hypyt sujuivat mallikkaasti. Hyppäsimme lyhyitä, erinlaisia ratoja pienemmillä (60-70cm) korkeuksilla. Sitten hyppäsimme loppuun vielä vähän korkeampana (75-85cm?). Selvisimme tunnista ilman yhtäkään kieltoa, parilla pudotuksella, ilman turhia kaahailuja ja kuskin mokailuja. Loppuraveissa olin taas yhtä hymyä ja poni kulki mahtavasti. Ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen.
